maanantai 13. elokuuta 2012

KUNTOKARTOITUKSEN, PERINNERAKENTAMISEN JA -KORJAUKSEN HISTORIA JA TULEVAISUUS

Perinnerakentamisen ja korjaamisen historiani alkaa 1970-80 luvuilta.
Noina aikoina kotipaikkakunnallani Kuusamossa se oli silloin lähinnä purkamista. Sekin opetti pikku hiljaa jotakin.

Varsinaisesti ensimmäinen korjauskohteeni oli pienen kalamajan korjaustyö Kuusamon Kantojärvellä. Silloin en tosin vielä edes haaveillut sen luonteisesta työstä.
"Tauti" iski lopullisesti 2000 -luvun alussa hankittuani vanhan kunnalliskodin 11 rakennuksen kiinteistön. Siitä tuli korkeakouluni.

Kyseisen koulujakson tuotoksia voitte katsella facebook -sivullani https://www.facebook.com/Perinnerakentaminen.Ja.Korjaus.

Täydennän kuvakirjastoa jaksoittain, sillä kuvasto sisältää tuhansia kuvia pelkästään yhdestä kohteesta.

2010 muutettuani ensin Vihtiin ja sittemmin Lohjalle hain koulutuksella lisää osaamista ennestään vahvaan käytännön tietämykseen ennen kaikkea uudempien rakennusten ongelmien selvittämiseksi.
Rakennuttajakoulutus, kosteudenmittaajan sekä kuntotarkastajan koulutus ja omatoiminen tiedonhaku
varmistavat jatkuvaa kehittymistä.

Mikä ajaa eteenpäin!
- Olin jo aiemmin ollut tekemisissä mm. märkätilojen rakentamisen kanssa ja huomannut, kuinka huolettomasti niitä oli rakenneltu ja korjailtu. Myös rakennusmateriaaleissa oli puutteita, joiden vuoksi niitä ei olisi saanut käyttää siihen, mihin valmistaja oli niitä suositellut.

- Tee-se-itse, vaikka teetkin itsellesi, ei aina ole kestävin ja terveellisin eikä edullisin ratkaisu, jos et ole perehtynyt perusteellisesti eri materiaalien kosteuskäyttäytymiseen.

- Myös rakennusluvat ovat jääneet usein hoitamatta juuri ongelmakohteissa. Lupamenettely olisi paljastanut useimmat puutteelliset suunnitelmat. Niitä pitäisi pystyä paremmin kartoittamaan.

- Ongelmakohteissa on edelleen paljon pelastettavissa ja omistajilla on niissä omaisuus kiinni.

- Kuntotarkastuksia tehdään heikosti. Koulutusjärjestelmien lisenssit tai iso taustayritys ei aina takaa perusteellista tarkastusta. Jos työkokemusta rakentamisesta tai korjaamisesta puuttuu, käytönnön selvitely ei ole yksinkertaista kuvien lukemista. Sen olen havainnut.
Myös kiinteistönvälittäjien työtarjousten jatkumistarve luo tietynlaista ongelmaa.......
Näistä on päästävä eroon.

- Haluaisin avoimen järjestelmän, jossa kuntotarkastusraportti liitetään kuntien rakennustarkastusasiakirjoihin. Siten mm. asuntokaupassa se olisi käytettävissä, vaikka myyjä ei sitä haluaisikaan. Näin voi olla tapauksissa, joissa tarkastus on tuonut liikaa ongelmia esiin.
Mukavampi raportti taas saisi uuden näkökulman verrattaessa uuteen. Tämä pakottaisi kuntotarkastajat tarkempaan tarkastukseen ja raportointiin agressiivisempien kiinteistönvälittäjien "mielipiteitä" huomioimatta.