keskiviikko 31. elokuuta 2016

TALON OSTAJAN KOMPATUSKIVI - KELLARI

Ongelmatonta kellaria on ollut vaikea rakentaa, varsinkin rinteeseen, laaksoon ja tasamaalle.
Ja on edelleenkin.

Tämä koskee niin pientaloja kuin suuriakin hankkeita.
Vaikka kellareiden ulkoseinä - sokkeli - onkin vuorattu alunperin bitumilla tai patolevyillä salaojaremonttien yhteydessä, ei talon alle ole voitu asentaa pitävää vedeneristettä.
Sen takia kosteissa maaperissä hiekka-, sora- tai multa-savipohjaisissa täyttömaissa kapillaarinen kosteus nousee aina perustuksiin. Siis anturaan, kivijalkaan ja maanvaraiseen betonilaattaan.
Tuuletuksen puuttuminen tai vähäinen tuuletus aiheuttaa kosteuden siirtymistä vesihöyrynä rakenteisiin - myös jonkin verran yläpuolisiin pohjiin.
Kun näissä tiloissa on vielä orgaanista materiaalia kosteita betonipintoja vasten, on ilmeinen vaara haitalliselle mikrobikasvustolle. 
- Lisäksi mahdolliset kreosoottia sisältävät bitumisivelyt betonisokkelin sisäpintaan tai välipohjabetoniin heikentävät asumisterveyttä.

Kun edellä mainittuja materiaaleja on pinnoitettu, on tilapäisesti saatu kuivaa rakennetta sisätiloihin, sillä piilossa oleva kosteus ei näy ehkä vuosiin tai vuosikymmeneen pinnoilla. Mutta alla muhii, eikä sieni-itiöt tai kaasumaiset yhdisteet välitä pinnoitteista. Ne kulkeutuvat läpi sekä ilmavirran mukana ilmavuotokohdista.

Siksi talon ostajan on hyvä tietää mahdollisimman tarkkaan pinnoitettujen kellaritilojen rakenteet pinnan alla. Eikä tieto vielä auta, ellei osaa tulkita ko. kerrosten toimivuutta ja käytännöllisyyttä.
Väärät materiaalit rakenteessa ja vielä liian tiivit pintarakenteet takaavat varmasti kosteusvaurion.

Sitä on joskus vaikea havaita - varsinkin kokemattomalla ensiasunnon hankkijalla varsinkin jos remontointi on suhteellisen tuore.

Vanhan - ja usein myös uudenkin talon ostajan on erittäin hyvä syy hankkia asioihin perusteellisesti perehtyvä kuntokartoittaja/tarkastaja - KYMMENIEN TAI SATOJEN TUHANSIEN EUROJEN INVESTOINNIN riski ei selviä pintakosteuden mittaamisella peseytymistiloista ja keittiöstä.

Edellä kirjoitetun on vain pieni raapaisu mahdollisista ongelmista ja aiheuttajista.
TILAA AINA PERUSTEELLINEN KUNTOKARTOITUS.
Kustannuksena se on vain promilleluokkaa ottamastasi riskistä.

http://www.kosteus-jakuntokartoitus.fi/