keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

RAKENNUSALAN KORJAUSRAKENTAMISKOULUTUS

Artikkeli Länsi-Uusimaa lehdessä 12.4.2017; Ihmiskauppa rakennusalan suurin uhka. Onko syy-yhteyttä ?
Koulutusleikkauksista on noussut iso haloo. Asia on mielestäni osin aiheellinen myös koulutuslaitosten aikaansaanosten - mm. rakennusalan koulutuksen kehittymisen hitaudesta johtuen. Koulutuksen tulisi olla ajan hermolla. Jo vuosia olisi ollut aika kehittää korjausrakentamiskoulutusta aidosti ja dynaamisesti. Sitä ei ole tehty. Osin tästä syystä myös tietynlainen työttömyys ja työvoimapula vaivaa rakennusalaa.
Yhdessä blogissani olen ottanut kantaa vain yhden koulutuslaitoksen, Luksian tekemiseen. Vastaavaa olisi tehtävissä suuressa mittakaavassa, sillä korjausvelka on niin suuri. Sitä on kunnissa, asunto-osakeyhtiöissä ja ykstyiskiinteistöissä. Tilaajien tulee vaatia laadukasta lisäkoulutusta ammattilaisille työttömille ja uusille tulokkaille.
Mielestäni em. on yksinkertainen ja tehokas keino rakennusalan työttömyyden/työvoimapulan poistamiseksi ja yritysten ammattimaisen työvoiman saamiseksi.  Koulutuslaitoksilla tulisi kehittää koulutusta ja kouluttaa korjausrakentajia jopa omissa huonokuntoisissa kiinteistöissään, sekä kuntien ja valtion omistamissa kiinteistöissä halutessaan tehokkaasti ja kohtalaisen nopealla aikataululla. Koulutuskustannuksista vastaisi osittain työkohteen tilaaja, koska kunnostushyöty tulisi myös kiinteistön omistajalle. Hieman hitaammin, mutta edullisemmin. Ei siis tekaistuja koulutuskohteita vaan tarvevaatimusten perusteella - ja tarvetta riittää. Kouluttajien ammattiosaamiiseen, sekä työnjohdon ja valvonnan erikoisosaamiseen tulee projekteissa kiinnittää erityistä huomiota.
Lisäksi kotitalousvähennys tulisi ulottaa jonkin suuruisena myös pieniin asunto-osakeyhtiöhin, lähinnä rivitaloyhtiöihin. Siis osakkaille, jotta 60-80 -lukujen taloyhtiöiden suuret korjaustarpeet ja asumisterveysongelmat saataisiin parempaan jamaan. Ihmettelen, että rakennusala ei ole herännyt tähän mahdollisuuteen. Tämä toisi töitä kyläkeskittymiin ja pieniin taajamiin ja kaupunkeihin aivan eri mittakaavassa, kuin kotitalousvähennys esim. puutarhajuhliin ja synttäritapahtumiin.
Asiaa olen sivunnut mm. 5.2.2015 blogissani http://perinnekorjaus.blogspot.fi/ Luksia




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti