perjantai 9. helmikuuta 2018

ELÄMME VUOTTA 2018. MIKÄ SELITTÄÄ KYSYNTÄÄNI ?

PERUSTIN YRITYKSENI KUNTOTARKASTUKSIIN HELMIKUUSSA 2014. NELJÄ VUOTTA PELKÄSTÄÄN RAKENNUKSIA TUTKIEN SEKÄ OSAAN PARANNUS- JA KORJAUSSUUNNITELMIA TEHDEN ON VIERÄHTÄNYT NOPEASTI.
On mielenkiintoinen jakso työhistoriani loppupuolella. On ollut hienoa päästä tekemään tätä työtä ihmisiä auttaakseen. Ymmärsin ajoissa, miten pystyisin jonkin verran antamaan panostani rakentamisen laadun parantamiseksi, ja rakennus- tai käyttövirheiden aiheuttamien vaurioiden korjaamiseksi. Pelkkä kirves ja vasara ei riitä.
Tuntuu hieman kliseeltä, mutta jokainen rakennus on yksilö tavalla jos toisellakin. Sama talomalli rakennetaan ainakin hieman toisestaan poikkeavalle paikalle. Pystytys ja asentaminen tapahtuu ihmisvoimin ja aina hieman eri järjestyksessä yksityiskohdiltaan. Mm. sen vuoksi kaikki ovat erilaisia. Lisäksi kahta samanlaista käyttötapaa ei ole.
Edellä mainitun takia perehdyn jokaiseen kohteeseen aina uutena kohteena, toki aiempia kokemuksiani ja yleistä tietämystä hyväksi käyttäen.
Asuntokaupassa täysin puolueeton tarkastus ja raportointi on tärkein elementti.   Korkealaatuinen raportointimallini on osittain itse kehittämäni, mutta vähintään yhtä täydellinen kuin mm. “asuntokaupan kuntotarkastus” malli on. Siitä poiketen paneudun itse kohteen toimivuuteen ja ongelmiin - en "toimistoissa laadittuihin teknisiin yleislauselmiin riskirakenteista". 

Ehkä edellä mainitut pienet yksityiskohdat ovat osa luottamusta ja positiivista kierrettä ;)

Jatkan työtäni kehittämällä vieläkin parempia tutkimus- ja korjaustapoja.

Hyvää vuoden jatkoa ja pitäkää huoli kodeistanne.

tiistai 23. tammikuuta 2018

SALAOJIEN ASENTAJIA ON MONENLAISIA ......

SALAOJITUKSEN TARKOITUS on kuivattaa rakenteiden alapuolta, sekä maaperässä tai pintakerroksissa kohti rakennusta valuvien vesien virtauksen katkaiseminen ennen perustuksia.
Tai oikeastaan - salaojajärjestelmä on osa perustusta.

Kuntotarkastuksissa tulee liian usein vastaan salaojitus, jonka asennyssyvyys ei ole riittävä. Jälkiasennetut salaojat voivat olla mm. kellarirakenteisessa talossa sokkelin puolivälissä. Silloin niistä ei ole mitään hyötyä itse perustuksille. Ennemmin asennustapa voi olla haitaksi, koska pintamaita on muokattu ja huokoisena maaperä suorastaan imee vettä rakennuksen lähelle.

On tärkeätä selvittää, missä syvyydessä vanhan rakennuksen kivijalan tai anturan pohja on.
Kaivannon tulee mennä vielä alapinnasta min. 200 mm. alemmas riippuen maan rakenteesta.

Kallioinen maasto tekee salaojituksesta haastellisemman. Mikäli kalliossa on notkelmia tai halkeamia, salaojituksella ei voi ehkäistä veden menoa rakennuksen alle ilman kallionkuopan patoamista.

Älä siis tilaa halvinta kaivinkoneyrittäjää. Tilaa salaojitukseen todella perehtynyt urakoitsija. Vaadi aina yksityiskohtainen suunnitelma asennustyöstä. (Kaupungilta salaojituslupa)
Jokainen kaivukohde on oman laisensa rakennuspaikasta riippuen. Yleispiirustuksella ei kannata lähteä töihin.

Varmimman tuloksen saa teettämällä maaperätutkimuksen, ellei tunne rakennuspaikan maakerroksia.