ILMALÄMPÖLAITTEIDEN ASENNUS
Moni on hankkinut energiasäästösyistä ilmalämpöpumpun.
Hyvälaatuiset laitteet ovat nykyisin hiljaisia, toimivat -20 asteen pakkasella ja kestävätkin ainakin kymmenen vuotta, kunhan huolletaan.
Energian säästöäkin syntyy kohtalaisesti, mutta kannattaa laskea tarkkaan hankintakustannuksen ja huoltojen aiheuttama kulu. Laitteen kestoikä ja hyötysuhde on ratkaisevaa.
Virheellinen asennustapa on aiheuttanut kosteusvaurioiden myötä lisäkustannuksia.
Vaikka ammattilaiset ovat olleet asialla, on lämmityksen kondenssiveden ohjaus jätetty tekemättä, joten vedet valuvat laitteen alle eli yleensä perustuksiin ja jäämassan kasvaessa kastuu myös ulkoseinärakenne ja edelleen eriste. Myös jäähdytyksen kondenssivesiputki jätetään usein lähelle perustuksia. Olenpa nähnyt tapauksen, missä jäähdytyskondenssivesi oli ohjattu olohuoneen nurkassa olevaan astiaan.
Pakkasilla vettä voi kertyä kymmeniä litroja viikossa, jolloin kosteurasitus perustuksiin ja seinärakenteisiin voi olla todella suuri.
Kivijalan kastuttua kosteus voi ohjautua mm. kellarin sisäseinärakenteisiin, sekä alapohjan rakenteisiin.
Pahimmissa tapauksissa sokkeli on halennut jäätymisen seurauksena.
Kuntotarkastajan näkökulmasta ulkoyksikköihin tulisi aina asentaa kondenssiveden poistoputki ja putki liittää sadevesiverkkoon. Joka tapauksessa etäälle rakennuksesta. Poistoputkeen pitää asentaa saattolämmityskaapeli jäätymisen estämiseksi.
Em. on pieni kustannus kokonaisuus huomioon ottaen. Se on myös melko varma toimenpide vahinkojen estämiseksi.
Asennuksen yhteydessä valvokaa, että putkiaukko sisäyksiköstä ulos tulee ilmatiiviisti suljettua hörynsulkumuoviin tai -paperiin.
Edelleen joillakin asentajilla on virheellinen luulo, että mineraalivilla on ilmatiivis !!!
Lämmösiirtoputkien eriste on suojattava linnuilta joko kotelolla tai helposti pienille puille tarkoitetulla runkosuojamuovilla.