torstai 5. helmikuuta 2015

LUKSIA- LOHJALLA NÄYTÖN PAIKKA - JA MAHDOLLISUUS

Luksian Lohjalla omistama Puu-Anttila on päästetty huonoon kuntoon välinpitämättömällä huolenpidolla.

Koska kysymyksessä on iso suojeltu hirsirakennus, sen korjaustavoissa ja korjausosaamisessa on omanlaisensa haasteet.

Siinä piilee myös mahdollisuus ja näytön paikka oppilaitokselle, joka kouluttaa myös rakennusalalle osaajia. Koulutus on kuitenkin suuntautunut pääosin uudisrakentamiseen ja jonkin verran korjausrakentamiseen. Ei kuitenkaan perinnerakennusten korjaukseen, restaurointiin tai entistämiseen. Tietääkseni.

Koska Puu-Anttilassa sekä useassa Länsi-Uusimaan kuntien ja kaupunkien omistamissa vanhoissa rakennuksissa on paljon korjausvelkaa, tulisi alueen koulutuskuntayhtymän panostaa vanhojen rakennusten korjausrakentamiskoulutukseen.
Tämä koulutusmuoto toisi vain voittoja alueelle, sillä historiallisten rakennusten korjaustyövoimaa löytyisi oman alueen sisältä vuosikymmeniksi eteenpäin. Oppilaitoksella olisi runsaasti eritasoisia työharjoittelupaikkoja. Valtion koulutustuki keventäisi lähinnä oman kohteen korjauskustannusta, sekä kuntien korjausvelan kustannusta.

Rakennustyövoimaa on tällä hetkellä paljon työttömänä ja tilanne tulee käsitykseni mukaan jatkumaan 1-2 vuotta saman suuntaisena. Sopivaa koulutettavaa tekijää on siis saatavilla. Lähtisin kuitenkin siitä, että koulutettavilla tulee olla asenne kohdallaan. Tähän työhön tulee haluta. Siihen ei voi pakottaa.
Siksipä erikoistumiskoulutusta pitäisi kohdistaa jonkin verran sekä alalle uusille ja sopivassa määrin jo rakennusalan peruskoulutuksen saaneille, että myös osaaville rakennusmiehille.
 Oppilaitos tarvitsee myös itse alan osaajia. Opetukseen, työnjohtoon ja valvontaan. Näitä palveluja voidaan myös ostaa projektin alihankintana.

Jotta tuote varmasti toimisi, niin kunnat tilatessaan vanhojen koulu- ym.rakennusten korjaustöitä edellyttäisivät, että työvoimasta riittävä osa eri tasoilla työskentelevistä pitää olla erikoiskoulutuksen ja kokemuksen omaavia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti